10/25/2011

Ikean uudet matot

IKEAAN ON KUULEMAN mukaan ensi kuun alusta tulossa uusia villamattoja, jotka on ymmärtääkseni koottu aidoista turkkilaisista matoista. Matot ovat 100% villaa, ja niitä on sekä pyöreinä että neliönmuotoisina, isoina ja pieninä. Värejä pitäisi olla erilaisia. Pidän ajatuksesta, että vanhojen mattojen palaset laitetaan uusiokäyttöön, ja haluaisin ehdottomasti päästä katsomaan, miltä nämä näyttävät. Toivottavasti niitä tulee Suomeenkin myytäviksi! Ainakin Ruotsissa matot tulevat myyntiin ensi kuun puolessa välissä.

Unelmieni olohuoneen matto on vanhan roosan värinen kulunut, aito itämainen silkkimatto. Se on pidemmän ajan haave, ja ehkä Ikean matto voisi väliaikaisesti toimia hyvin. Koira ei kyllä varmasti millään haluaisin luopua nykyisestä pehmeästä, korkeanukkaisesta matosta.. :)





Ikeasta muuten vielä sen verran, että itse olen pettynyt heidän nykyiseen palautuspolitiikkaansa. Tuotteita saa edelleenkin siis palauttaa, mutta sen sijaan että niistä saisi rahat takaisin, tilalle annetaankin lahjakortti. Se ottaa ainakin itseäni päähän, sillä vaikka Ikeassa aina tuleekin käytyä, ottaisin paljon mieluimmin heti palautuksen käteisenä. Lahjakortin voi helposti hävittää jos sitä ei käytä, ja sen saaminnen harmittaa varsinkin, jos ostos on ollut kalliimpi ja rahalle löytyisi muutakin käyttöä. Taitaa vaikuttaa kielteisesti ainakin omiin ostotottumuksiini Ikeassa. Suuria tekstiilejä kuten mattoja on yllättävän vaikea ostaa, ja ne haluaisin kokeilla mielelläni kotona ennen lopullista ostopäätöstä.

Kuvat: Ikea / Livet Hemma

2 kommenttia:

  1. Perjantaina olen menossa Haaparannan Ikeaan, mutta eihän tämä uusi mattopolitiikka ole vielä silloin ajankohtainen. Ajatuksena kierrätyspalojen uusiokäyttö on mielenkiintoinen. Olisikohan tulossa mustasävyinen palamatto?

    VastaaPoista
  2. Joo, matot tosiaan tulevat myyntiin vasta ensi kuun 17. päivä muistaakseni. Väreistä en tiedä sen kummemmin, olen nähnyt ainoastaan kuvia näistä sinertävistä matoista. Toivottavasti erilaisia värejä löytyisi mahdollisimman paljon! :)
    Kivaa Ikean reissua!

    VastaaPoista

You might also like

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...