Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

8/25/2012

Nineties

ASUIN PERHEENI KANSSA 80- ja 90-lukujen taitteessa Jenkeissä viisi vuotta. Aloitin siellä koulun ja kokemus on jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Rakastan sitä maata, kaikessa kreisyidessään! Pidän ihmisten avoimesta asenteesta, siitä, että asiat otetaan rennosti.

Tämä aikakausi Jenkeissä tuli juuri mieleen selattuani Sartorialist-blogia, ja törmättyäni siellä tähän mahtavaan kuvaan.


Pystytukka, farkkusortsit ja isot lenkkarit kuvaavat täydellisesti lapsuuteni muotimuistoja. Mieleen tulee suuret pizzat, Radio Shack, koulubussit, valtavat kylpyhuoneet, kesän trooppisen lämpimät illat ja yöt, spelling bee -kokeet, ruskeista paperipusseista syödyt eväät, piknikit itsenäisyyspäivänä. <3 

6/16/2012

Saturday night

ULKONA UPEAN VALOISAA ja lämmintä, omassa kodissa myös ihana fiilis. Musiikki soi ja vatsa on söpösti pömpöllään makoisaa ruokaa. Raikkaat mojitot kruunaavat herkuttelun!

5/19/2012

Tunnustuksia, blogihaaste

SAIN JO REILU kuukausi sitten mahtavalta Private Blend -blogaajalta haasteen, johon vasta nyt vastaan. Anteeksi, että on kestänyt!
Eli 7 tunnustusta itsestäni, here they are:

1. Minulle perhe on todella tärkeä. Ydinperheeseeni kuuluu isä, äiti, pikkusisko, mies, mummu ja koira. Pikkusiskoni, joka on yksi parhaista ystävistäni, asuu Lontoossa ja näemme vain muutamia kertoja vuodessa. Puhumme myös aivan liian harvoin. Ikävä!
2. Olen opiskellut sekä kauppatieteitä että sisustussuunnittelua. En edelleenkään tiedä, mikä haluaisin olla "isona"
3. Parhaat lapsuudenmuistoni liittyvät Hämeenlinnassa vietettyihin kesälomiin, mummun ja vaarin omakotitaloon ja suureen puutarhaan, uintiretkiin, puutarhan ja kasvimaan tuoreisiin herkkuihin, ihanan aitoihin ystäviin, mummun ja vaarin tuomaan turvallisuuden tunteeseen.
4. Olen asunut yhdeksässä eri maassa, joista eksoottisin on Egypti. Muita mukavia asuinpaikkoja on ollut mm. Etelä-Ranska, Kalifornia ja Lontoo. Nyt olen tyytyväinen Helsingissä :) Ulkomailla asuminen on ihana rikkaus, josta ole todella onnellinen. Toisaalta se on osittain johtanut siihen, että välillä tunnen, etten kuulu oikein minnekään ja ystävät ovat sikinsokin ympäri maailmaa.
5. Rakastan matkustamista ja uusia elämyksiä. Minulle on jatkuvasti pitkä lista kohteita, joihin haluaisin päästä tutustumaan. Ykkösenä haavelistalla tällä hetkellä ovat Tokio ja Kyoto, Bali sekä Tulum Meksikossa. Näihin kohteisiin tuskin ihan heti ollaan lähdössä ;)
6. Tapasin mieheni ensimmäistä kertaa ollessani 6-vuotias. Polkumme ovat kohdanneet monta kertaa mutta aloimme seurustelemaan vasta ollessani 27-vuotias.
7. Kynteni ovat aina lakatut :)

Lisää ensi kerralla!

4/22/2012

Three years ago today...




TÄNÄÄN ON MIEHENI syntymäpäivä. Rakkaani, paras ystäväni täyttää tänään juhlalliset 35 vuotta. Onnea kulta!

Sattumalta löysin koneelta vanhoja kuvia, jotka on otettu tasan kolme vuotta sitten mieheni syntymäpäivänä. Asuimme Lontoossa ja olin ostanut ylläytkseksi junaliput Pariisiin. Vietimme Pariisissa vain päivän, palasimme illan viimeisellä Eurostarilla takaisin kotiin.
Ihania muistoja <3

4/19/2012

This song makes me cry

ASUIN PARIISISSA VUONNA 2004. Olin 24-vuotias, nuori ja vapaa, vastavalmistunut. Asuin Pariisin keskustassa, ihanassa pienen pienessä yksiössä. Alakerrassa leipomo ja kadulla markkinat. Kartta kädessä, Lonely Planet kainalossa, kuulokkeet korvilla kiersin kaupunkia. Viikot olin töissä, viikonloput kiertelin, katselin, söin, koin, tutustuin uusiin ihmisiin, kävin ulkona. Sandaalit ja minihame. Seine ja punaviini. Metro. Notre Dame, Louvre, likaiset kadut, kahvilat, itäisen Pariisin etniset liikkeet. Puistot ja Eiffel torni, ystävät. <3



3/31/2012

Lauantai

LAUANTAIN FIILIKSIÄ. OLIMME jo yhdeksän jälkeen aamiaisella Cafe Engelissä, mistä suuntasimme landelle suunnittelemaan vanhan hirsimökin remppaamista kesäksi. Ilta kuluu kotiruoasta nauttien ja aivan upean The Wire -sarjan parissa.
Huomenna on pakko tehdä töitä mutta ei mietitä sitä vielä. Ihanaa viikonloppua! xx

3/27/2012

3/25/2012

Tunnelmia rannalta

TUNNELMIA MAURITIUKSEN RANNOILTA. Yritän kovasti pitää kiinni lomalla saavuttamastani rauhasta. Ihanaa, kun mieli saa levätä ja on aika miettiä elämän menoa ja lukea hyviä kirjoja. Matkustaminen avartaa vaikka välillä kokemukset jäävätkin pinnallisiksi. Toivottavasti ehtisimme kevään tai viimeistään kesän aikana vielä matkoille.








3/20/2012

Koti kutsuu

Loman viimeinen auringonlasku oli mahtavan kaunis. Nyt istumme kentällä ja odotamme pitkää lentoa Pariisiin, mistä jatkamme edelleen kohti Helsinkiä. Torstaina palaan töihin ja arkeen, myös blogin ääreen.
Tsau kaverit!

3/15/2012

Gone tanning

BLOGI ON TAUOLLA ja Evi lomalla. Uintia, aurinkoa, golfia, rantaa, Steve Jobs -kirjaa, ihania hedelmiä ja tuoreita mereneläviä. Palaan viimeistään ensi viikon lopulla!

2/25/2012

Matkakuume...




LONTOOSSA JUODAAN JO muutaman viikon päästä Pimms & lemonadea terasseilla. Suomessa on vielä lunta mutta onneksi täälläkin mennään vauhdilla (??) kevättä kohti. Tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä, että talvi yritetään kestää ja elämä on paussilla siihen asti, kunnes aurinko tulee taas esille ja kadut ovat kuivia? Kolmas talvi Suomessa vaatii edelleen totutteulua. Talvesta pitäisi ottaa kaikki irti ja nauttia lumen tuomasta valosta, ilosta ja urheilumahdollisuuksista. Vai olisiko väärin, periksiantamista, vaan olla rehellinen ja sanoa ääneen, etten ole lainkaan talvi-ihminen ja unelmoin vähintään neljä kuukautta vuodesta ulkomaillepaluusta...

Kuva: Weheartit

2/23/2012

On my wrist

BRACELETS BY MONICA VINADER


Please excuse the terrible quality of the photo! The point is that I love my new bracelets :)

2/21/2012

Elle Beauty Awards

OLIMME VIIME VIIKOLLA ihanan kollegani kanssa Elle-lehden järjestämässä Beauty Awards -tapahtumassa. Illan aikana palkittiin vuoden kauneustuotteita useassa eri kategoriassa. Nautimme myös hyvistä tarjoiluista ja ihailimme illan asuvalintoja. Suomessa on paljon tyylikkäitä naisia ja se on mahtavaa!


Illan voittajat olivat minulle pääosin tuntemattomia mutta kovasti tekisi mieli kokeilla mm. Lancomen Absolue Yeux Precious Cells -silmänympärysvoidetta, Biothermin Skin Ergetic Cream -kosteusvoidetta sekä saman tuotemerkin Eau de Paradis -vartalovoidetta.

Illan asuna oli Viktor & Rolfin H&M:lle suunnittelema roosa paitapusero, Zaran housut ja kengät sekä Alexander Wangin laukku.

Kuva: Elle.fi

2/20/2012

Viikonlopun tunnelmia

SYNTMÄPÄIVÄ VIIKONLOPPU TAKANA. Vietin ihanaa aikaa minulle tärkeiden ihmiset kanssa. Ystävien, tuttavien ja perheen muistaminen lämmittää. Ihanaa viikkoa kaikille, ottakaa rennosti!
X

2/19/2012

32 today

LUVASSA ON TÄNÄÄN jumppaa, lepäilyä, syömistä suosikkiravintolassa <3 I'm 32 today! x


Kuva: NAP


1/03/2012

Gym bunny


UUSI VUOSI, UUSI alku. Niin se menee. Uusi vuosi sekä nopeasti (jes, jes, jes!) lähestyvä lomamatka saivat minutkin takaisin salille ja urheilun pariin. Tavoitteena ei ole reipas painonpudostus, vaan vartalon kiinteytys ja selluliitin vähentäminen. Ei mitään maailman helpoimpia tavoitteita. Viime vuonna oli sama juttu ja innostuinkin urheilusta oikein kunnolla. Tähän väliin pitää kertoa, että aloitin urheilun käytännössä ihan tyhjästä noin kaksi vuotta sitten. Sitä ennen olin viimeksi harrastanut urheilua noin kymmenen vuotta sitten, enkä silloinkaan mitenkään merkittävästi.

Aloittaminen ei ollut erityisen helppoa, tuntui täysin vieraalta ajatukselta, pelottavaltakin, mennä kuntosalille. Ihmisten keskelle, jotka tietysti kaikki olivat mielikuvissani todella urheilullisia ja hyvävartaloisia, ja osasivat kaikki käyttää kaikkia kuntosalilaitteita juuri oikein ja osasivat täydellisesti jokaisen ohjatun tunnin askelsarjan. Todellisuus oli lohduttavan kaukana "pelottavista" mielikuvistani. Pikkuhiljaa viimeisen parin vuoden aikana urheilusta on tullut iso osa elämääni. Se piristää, tuo energiaa, saa minut hyvälle tuulelle. Tuntuu, että pystyn hengittämään. Tärkeintä itselleni urheilun aloittamisessa oli kivojen lajien löytäminen, sellaisten, jotka tuntuvat heti omilta.


Tänä syksynä urheilu on taas jäänyt erilaisten kiireiden vuoksi vähemmälle. Ei ole aina helppoa löytää aikaa kun on todella aikaavievä työ, koira jota pitää ulkoiluttaa, koti ja mies joista tulee huolehtia, ystäviä ja perhettä joita haluaa tavata.

Muutaman kuukauden päässä häämöttävä loma on täydellinen syy palata salille. Tsemppiä kaikille muille liikkujille sekä liikuntaa harkitseville!



Kuvat: Weheartit

12/31/2011

2011 moments

2011 ON OLLUT minulle tärkeä vuosi. Omaan vuoteeni on mahtunut paljon ja kaikenlaista. Matkustamista, rakkautta, surua, iloa, muutoksia, pettymyksiä, onnea. Uusi työ, urheilua, itseni etsimistä, sisustamista, perhettä, kotia, luontoa, kävelyä, koiraa, joogaa. Riitoja, naurua, shoppailua, elämyksiä, puhumista, ystäviä.
Elämää.















12/14/2011

Fiilis

ON KOVA VÄSYMYS, mutta olen kuitenkin onnellinen. Fiilis on rauhallinen. Töissä ei ole ollut niin kiireistä kun aluksi pelkäsin, ja kotona on kauniin jouluista. Ehdin tänään pilates -tunnillekin! Oli ihanaa olla pitkästä aikaa salilla, ja muistui taas mieleen miten tärkeää liikunta on hyvinvoinnilleni. Jostain sille pitäisi löytyä muutamia tunteja aikaa joka viikko.
Olen rakastunut, ja pidän illoista kotona mieheni ja koiramme kanssa. Joulu tulee, ja perheemme on koossa taas ensimmäsitä kertaa kesän jälkeen.

Tällaisia fiiliksiä tänä iltana.







12/06/2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!


OLIMME EILEN JUHLISTAMASSA itsenäisyyspäivää Vanajanlinnassa, tanssittua tuli ja hauskaa oli. Valmistautumisessa tuli kiire ja hiusten ja meikkien laittoon sekä vaatteiden vaihtoon jäi alle tunti kun pääsin lähtemään töistä.
Tänään on koti puettu jouluun, ja ollaan syöty perheen kanssa sekä kaikessa rauhassa mietitty Suomea ja itsenäisyyttä sekä omia isovanhempiamme. Ja tietysti pakollisia linnan juhliakin on katsottu. 
Suomi <3 

12/01/2011

Lavastus

LAVASTETTU SISUSTUSKUVA, MUTTA SILTI tässä on monia elementtejä, joista pidän kovasti. Kuvan tauluista pidän kovasti ja niistä tuleekin mieleen, että omat taulumme, jotka ovat olleet kehystettävinä, ovat nyt valmiina ja pitäsi käydä ne noutamassa.



Torstai on muuten toivoa täynnä! Huomenna on perjantai, viikonloppu! Koira on hoidossa, ja lauantaina matkaamme mieheni kanssa Porvooseen, suloiseen ravintolaan syömään ja ihanaan hotelliin yöpymään. Vähän breikkiä tähän arkeen... Ja maanantaina menemme itsenäisyyspäiväjuhllin, ja tiistaina on vapaata ja voi rauhassa hiljentyä miettimään kaikenlaista <3

You might also like

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...